Valtuustoaloite

 

Uuden vuoden ilotulitukset ja rakettien ampumiset olivat vuoden vaihteessa aiempaa paljon laajempia. Raketteja ammuttiin paljon asuntojen välittömässä läheisyydessä ja kaduilla ohikulkijoiden vieressä, mistä seurasi kohtuuton häiriö monille, erityisesti pienille lapsille ja vanhuksille sekä eläimille.

 

Monissa kaupungeissa keskustat on rauhoitettu uutena vuotena ilotulitteiden ampumiselta.

 

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Hyvinkäällä päätetään ensi uuteen vuoteen mennessä rakettien ampumisen rajoittamisesta esimerkiksi siten, että kaupunki varaa asemakaava-alueella rakettien ampumista varten tietyt erilliset paikat, jotka eivät sijaitse asutuksen läheisyydessä. Tämä auttaisi myös rakettien ampumisen aiheuttamien sotkujen siivoamista. Kaupunki voisi harkita myös rakettien ampumisen ajallista rajoittamista lain sallimaa (klo 18-06) lyhyemmäksi.

 

Hyvinkäällä 22.1.2007

 

Olli Savela ym.

 

 

Aloitteeseen vastattiin valtuuston kokouksessa 1.12.2008. Vastauksen mukaan kaupunki järjestää opastusta ja valistusta ilotulitteiden turvalliseen käyttöön. Käytännössä sitäkään ei tehty.

 

Esitin aloitteen palauttamista uuteen valmisteluun, mutta esitys hävisi äänin 5-43.