Tuloerot kasvussa maailman mitassa

Roberto Patricio Korzeniewicz ja Timothy Patrick Moran: World-Economic Trends in the Distribution of Income, 1965-1992. American Journal of Sociology, volume 102 number 4 (january 1997).

Kasvavatko tuloerot maailmassa vai supistuvatko ne ? Tätä kysymystä ovat monet tutkijat pohtineet viime vuosikymmeninä. Oman mielenkiintoisen lisänsä keskusteluun ovat tuoneet Marylandin yliopiston tutkijat Roberto Patricio Korzeniewicz ja Timothy Patrick Moran.

Heidän mukaansa maailmanlaajuiset tuloerot ovat huomattavasti kasvaneet, erityisesti 1980-luvulla.

Tuloerojen mittaaminen

Perinteisesti maiden sisäisiä tuloeroja on mitattu tarkastelemalla kotitalouksien käytettävissä olevia tuloja ja niiden jakautumista. Otokseen sisältyvät kotitaloudet on laitettu järjestykseen käytettävissä olevien tulojen mukaan ja tulokset on korotettu perusjoukon tasolle. Suurituloisin 10 prosenttia muodostaa rikkaimman desiilin (tai suurituloisin viidennes rikkaimman kvintiilin), seuraavaksi suurituloisimmat seuraavan desiilin ja niin edelleen.

Tuloerojen suuruutta kuvaa tällöin esimerkiksi se, kuinka monta kertaa enemmän rikkain viidennes saa tuloja kuin köyhin viidennes. Ehkä parhaiten tuloeroja kuvaa gini-kerroin. Se kertoo, kuinka suuri osa kaikista tuloista olisi jaettava uudelleen, jotta kaikki saisivat yhtä paljon tuloja. Mitä suurempi gini-kerroin, sitä epätasaisempi tulonjako.

Maailmanlaajuisesti vastaavaa tilastoa ei pysty tekemään. Ei ole olemassa aineistoja, jotka mahdollistaisivat maailman kotitalouksien järjestämisen tulojen mukaan. Ongelmaa voisi yrittää kiertää siten, että jakaisi jokaisen maan väestön esimerkiksi kvintiileihin tulojen mukaan ja sitten asettaisi nämä kvintiilit järjestykseen. Tosin kvintiilit olisivat aika eri kokoisia. Suomessa yksi kvintiili sisältää noin miljoona asukasta mutta Kiinassa yli 200 miljoonaa.

Tämä olisi teoriassa hyvä lähestymistapa, mutta käytännössä törmätään taas siihen, ettei läheskään kaikista maista ole saatavilla tarpeeksi luotettavia ja vertailukelpoisia tietoja maiden sisäisestä tulonjaosta.

Korzeniewicz ja Moran pyrkivät ratkaisemaan tämän ongelman tarkastelemalla ensin vain 46 maata, joista on saatavilla tietoja maiden sisäisestä tulonjaosta. Yhdistämällä nämä tiedot maittaisiin bruttokansantulotietoihin asukasta kohti laskettuna he pystyvät järjestämään kaikkien 46 maan viisi tuloluokkaa (kvintiiliä) järjestykseen saaden näin yhteensä 230 tuloluokkaa Yhdysvaltain rikkaimmasta viidenneksestä Tansanian köyhimpään viidennekseen.

Tarkastelussaan Korzeniewicz ja Moran päätyvät siihen tulokseen, että maiden väliset tuloerot selittävät 86 prosenttia maailmanlaajuisista tuloeroista vuonna 1992 ja maiden sisäiset tuloerot vain 14 prosenttia. Tämän tuloksen rohkaisemina he laajentavat tarkastelunsa 121 maahan, jotka edustavat 94 prosenttia maailman väestöstä. Näin he saavat lopulliset ”maailmanlaajuiset” tuloksensa.

Bruttokansantulo maiden välisten tuloerojen kuvaajana

Maiden sisäisiä tuloeroja Korzeniewicz ja Moran tarkastelevat siis perinteisesti kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen perusteella jakaen 46 maan väestön viiteen kvintiiliin.

Maiden välisten tuloerojen mittaaminen on huomattavasti vaikeampi tehtävä, koska ei ole olemassa yhtä, yksiselitteisesti oikeaa mittaria. Tutkijat päätyvät mittaamaan maiden välisiä tuloeroja bruttokansantulolla asukasta kohti. Se antaa oikeamman tuloksen kuin kotitalouksien käytettävissä oleva tulo.

Jälkimmäisestä ei ole olemassa riittävää tietopohjaa eikä kotitalouksien käytettävissä oleva tulo ole kansainvälisesti vertailukelpoinen. Se vaihtelee suuresti esimerkiksi sen mukaan, miten suuri osa palveluista saadaan julkisina ilmaispalveluina. Jos julkiset ilmaispalvelut ovat huomattavia ja veroaste korkea, kuten Suomessa, jää kotitalouksien käytettävissä oleva tulo alhaisemmaksi kuin toisessa saman tulotason maassa, jossa kotitalouden pitää ostaa vastaavat palvelut tuloillaan. YK:n uusi kansantalouden tilinpitoa koskeva SNA-suositus tuntee ns. kotitalouksien oikaistun käytettävissä olevan tulon, jossa käytettävissä olevaan tuloon lisätään julkisyhteisöjen ja voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen tuottamat yksilölliset palvelut. Oikaistu käytettävissä oleva tulo ottaa siten paremmin huomioon erot palveluiden tuottamistavassa.

Bruttokansantulo on myös parempi mittari kuin bruttokansantuote, koska siihen lasketaan mukaan ulkomailta saadut ensitulot eli tuotannontekijäkorvaukset (korot, osingot, palkat, suorien sijoitusten uudelleensijoitetut voitot…) ja vähennetään vastaavat ulkomaille maksetut ensitulot. Bruttokansantulo kuvaa maan tuloja, kun bruttokansantuote kuvaa maan tuotannon arvoa.

Bruttokansantulo ei silti kuvaa kaikkia tuloja. Sen ulkopuolelle jää mm. kotitalouksissa tehtävä palkaton kotityö, jonka voi katsoa tuottavan ainakin laskennallista tuloa ja vähentävän menoja. Bruttokansantulo sisältää kyllä omaan käyttöön tapahtuvan elintarvikkeiden tuotannon ja rakentamisen sekä omistusasuntojen laskennallisen asuntotulon, mutta varsinaisten kotitalouspalveluiden tuottaminen omaan käyttöön jää sen ulkopuolelle. Tällä voi olla huomattavakin merkitys myös tuloerojen tarkastelun kannalta, sillä köyhissä maissa kotityön osuus lienee suurempi kuin rikkaissa maissa. Näistä puutteista huolimatta bruttokansantulo tai (netto)kansantulo asukasta kohti kuvannee kansakuntien tuloeroja paremmin kuin mikään muu tällä hetkellä käytettävissä oleva mittari.

Ongelmallista on myös eri maiden kansallisissa valuutoissa laskettujen bruttokansantulolukujen muuntaminen yhteismitallisiksi, Yhdysvaltain dollareiksi. Korzeniewicz ja Moran käyttävät kulloinkin vallinneita virallisia vaihtokursseja. Toinen mahdollisuus olisi käyttää hintatasoon suhteutettuja, ostovoimakorjattuja valuuttakursseja. Korzeniewicz ja Moran perustelevat valintaansa sillä, että he mittaavat nimenomaan tuloeroja, eivät hyvinvointieroja. Todellisten valuuttakurssien käyttö kertoo paremmin myös siitä, minkälainen ostovoima eri maiden kansalaisilla on toisten maiden markkinoilla. Esimerkiksi turisteina emme tee ostoksia ostovoimakorjattujen valuuttakurssien mukaan vaan todellisten valuuttakurssien mukaan.

Ostovoimakorjattujen valuuttakurssien käyttö tuottaisi pienemmät tuloerot maiden kesken, koska hintataso köyhissä maissa on alhaisempi ja niiden kansantulo ostovoimakorjattuna suurempi kuin virallisen valuuttakurssin mukaan. Sen sijaan maailmanlaajuisen tulonjaon kehitys ei tällä tavalla laskettuna luultavasti poikkeaisi paljoakaan todellisten valuuttakurssien mukaan lasketusta, koska hintaerot ovat olleet pysyviä.

Korzeniewicz ja Moran yhdistävät maiden sisäistä ja maiden välistä tulonjakoa koskevat aineistonsa siten, että kunkin maan jokaiselle kvintiilille annetaan sille kuuluva osuus maan bruttokansantulosta kansallisen tulonjakotilaston kertomassa suhteessa. Esimerkiksi Suomen rikkain viidennes saisi vuonna 1997 34,3 prosenttia Suomen bruttokansantulosta eli saman verran kuin oli sen osuus kotitalouksien käytettävissä olevista tuloista. Näin on mahdollista määritellä kaikille 46 maan yhteensä 230 kvintiilille kunkin bruttokansantulo asukasta kohti. Laskelmassa ikään kuin oletetaan, että kvintiilin kaikki asukkaat saavat kvintiilin keskimääräisen bruttokansantulon asukasta kohti. Tämän jälkeen kaikki 230 kvintiiliä asetetaan tulojen mukaiseen järjestykseen ja koko aineisto jaetaan viiteen uuteen ”maailmanlaajuiseen” kvintiiliin. Jos jokin alkuperäisistä 230 kvintiilistä on uusien kvintiilien rajalla, se jaetaan näiden kesken. Tutkijat käyttävät lähinnä Maailmanpankin aineistoja vuosilta 1965 ja 1992. Aineisto kattaa 68 prosenttia maailman väestöstä vuonna 1992. Sen ulkopuolelle jäävät esimerkiksi Itä-Euroopan maat ja väkirikkaimmista maista Indonesia, Nigeria, Vietnam, Turkki ja Iran.

Tulokset ovat mielenkiintoisia. Rikkain viidennes ansaitsi 82 prosenttia kaikista tuloista vuonna 1965, mutta vuonna 1992 jo 89 prosenttia. Vastaavasti kaikkien muiden kvintiilien osuudet tuloista laskivat, yhteenlaskien 18 prosentista 11 prosenttiin. Tutkijat laskivat aineistosta myös gini-kertoimen. Vuoden 1965 gini-kerroin oli 0,749 ja vuoden 1992 gini-kerroin 0,796 eli tuloerot olivat kasvaneet selvästi kyseisten 46 maan joukossa.

Maittaisessa tarkastelussa voidaan huomata, että Suomen köyhin viidennes ansaitsi vuonna 1992 hieman enemmän kuin Yhdysvaltain köyhin viidennes tai Tunisian rikkain viidennes. Tunisian köyhin viidennes samoin kuin Botswanan köyhin viidennes ovat puolestaan rikkaampia kuin Tansanian rikkain viidennes. Tässä aineistossa köyhimpiä ovatkin Tansanian kolme köyhintä viidennestä. Tilanne oli toinen vielä vuonna 1965, jolloin Botswanan köyhin viidennes oli kaikista köyhin ja Botswanan rikkain viidennes samalla tasolla Tansanian rikkaimman viidenneksen kanssa. Tuolloin sekä Botswanan että Tansanian rikkain viidennes ansaitsivat enemmän kuin Suomen köyhin viidennes.

Maiden väliset tuloerot ratkaisevat

Tutkimuksen kannalta keskeistä oli, että tutkijat pystyivät myös laskemaan, kuinka suuri osuus tuloeroista oli seurausta maiden välisistä tuloeroista ja kuinka suuri osuus maiden sisäisistä tuloeroista. Tulos oli, että 79 prosenttia tuloeroista oli seurausta maiden välisistä tuloeroista vuonna 1965. Tämä osuus kohosi vuonna 1992 jo 86 prosenttiin eli vain 14 prosenttia koko aineiston tuloeroista selittyi enää maiden sisäisillä tuloeroilla. Tämän tuloksen rohkaisemina tutkijat tekevät johtopäätöksen, että maiden välisten tuloerojen tarkastelu antaa riittävän hyvän käsityksen myös maailmanlaajuisista tuloeroista.

Toisessa vaiheessa tutkijat laajentavatkin aineiston käsittämään 121 maata, jotka edustavat 94 prosenttia maailman väestöstä. Ajallisesti tarkastelu koskee vuosia 1965, 1970, 1975, 1980, 1985 ja 1990. Tässä aineistossa 121 maan yhteenlaskettu väestö jaettiin viiteen yhtä suureen osaan asukasta kohti lasketun bruttokansantulon mukaisessa järjestyksessä. Jos maa oli kvintiilien rajalla, maan väestö jaettiin kahteen kvintiiliin. Näin saatiin kunkin kvintiilin osuus 121 maan yhteenlasketusta bruttokansantulosta.

Tulokset kertovat maailmanlaajuisten tuloerojen kasvaneen koko ajan tarkastelujaksolla 1965-1990. Rikkaimman kvintiilin osuus tuloista on kasvanut ja kaikkien muiden kvintiilien osuudet ovat laskeneet. Kun rikkain viidennes vuonna 1965 ansaitsi 31 kertaa enemmän kuin köyhin viidennes, oli ero vuonna 1990 jo 60-kertainen. Myös gini-kerroin on kasvanut koko ajan. Nopeimmin tuloerot ovat kasvaneet vuosina 1970-75 sekä 1980-luvulla, erityisesti 1980-luvun jälkipuoliskolla.

Entä 1990-luvun kehitys ?

Korzeniewiczin ja Moranin tarkastelu päättyy 1990-luvun alkuun. Miten maailmanlaajuiset tuloerot ovat kehittyneet 1990-luvulla ? Aineistoja näiltäkin vuosilta on jo olemassa. On ilmeistä, että tuloerojen kasvu on vain jatkunut. Itä-Euroopan maissa bruttokansantulo on laskenut ja tuloerot ovat silminnähdenkin kasvaneet. Myös Kaakkois-Aasian talouskriisit ovat lisänneet maailmanlaajuisia tuloeroja.

Kuten esitetty tutkimus kertoo, maailmanlaajuisten tuloerojen mittaaminen on vaikea tehtävä. Mutta näyttää siltä, että pelkästään maiden välisiä kansantuloeroja seuraamalla saadaan havainnollinen kuva maailmanlaajuisten tuloerojen kehityksestä. Eri asia on, jos halutaan mitata taloudellisen hyvinvoinnin eroja maailmanlaajuisesti. Se on paljon monimutkaisempi tehtävä.

Bruttokansantulon jakauma vuosina 1965-1990 121 maassa, prosenttia.

	1965	1970	1975	1980	1985	1990
Kvintiili 5	2,3	2,2	2,1	1,6	1,8	1,4
Kvintiili 4	2,9	2,8	2,5	2,2	2,3	1,8
Kvintiili 3	4,1	3,8	3,7	3,5	3,2	2,1
Kvintiili 2	21,2	21,3	16,4	18,3	15,4	11,3
Kvintiili 1	69,5	70,0	75,3	75,4	77,3	83,4
Gini-kerroin	0,658	0,662	0,677	0,682	0,703	0,740