Puolustamme lähikouluja ja päiväkoteja


Syksyllä 2025 kuntalaisille tehtyyn kyselyyn palveluverkon uudistamisesta saatiin yli 600 vastausta. Asukkaiden ja vanhempien keskeinen toive olivat lyhyet ja turvalliset koulumatkat. 


Hyvinkään kaupungin helmikuun alussa julkistamassa, virkamiestyönä tehdyssä palveluverkkoluonnoksessa ehdotetaan neljän pienen koulun ja ainakin yhden isomman koulun lopettamista. Mukana ovat Nopon ja Ridasjärven kyläkoulut, joiden lopettaminen olisi lähes kuolinisku kylien elinvoimalle.


Koulujen ja päiväkotien keskittäminen kauemmaksi ja isompiin yksiköihin on suuressa ristiriidassa sen kanssa, mitä asukkaat haluavat. 


Vasemmistoliiton valtuustoryhmä ei hyväksy koulujen ja päiväkotien lopettamista ja tulee tekemään parhaansa palveluverkon säilyttämiseksi nykyisellään.


Virkamiesesityksen perustelut karsimiselle


Koulujen ja päiväkotien lopettamista perustellaan lapsimäärän ”romahduksella”. Todellisuudessa varhaiskasvatusikäisten määrä on jo vähentynyt, eikä enää vähene. Kouluikäisten määrän “romahtaminen” tarkoittaa peruskouluikäisten lukumäärän vähenemistä noin kymmenellä prosentilla seuraavan viiden vuoden aikana. Sen jälkeen määrä ei ennusteen mukaan enää juurikaan laske. 


Peruskoulun oppilasmäärän väheneminen tarkoittaa noin 20 opetusryhmää. On huomattava, että koululaisten määrä vähenee tasaisesti ympäri kaupunkia, eikä koululaisten määrä vähene kuin pienen osan kokonaisuudesta kaupungin lounaisella ja eteläisellä alueella, johon koulujen lopetukset keskittyvät. 


Luonnoksessa esitetään muutoksia Hakalan, Puolimatkan, Vehkojan ja Hyvinkäänkylän kouluihin. Eri vaihtoehdoissa niistä lopetettaisiin ainakin yksi. 


Pahimmassa vaihtoehdossa kaikki neljä koulua lopetettaisiin ja tilalle rakennettaisiin yksi iso yhtenäiskoulu (1.-9. lk) luultavasti Vehkojan koulun tilalle. Siitä tulisi tuhannen oppilaan mammuttikoulu.


Säästöjen seurannaiskustannukset 


Kouluja lopettamalla haetaan säästöjä kiinteistö- ja henkilöstökuluista. Eri vaihtoehdoissa kiinteistö- ja henkilöstökuluista voitaisiin säästää pitkällä aikavälillä noin 2 - 3 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä on runsas prosentti kaupungin vuosibudjetista.


Koulujen lopettaminen heikentää huomattavasti Hyvinkään houkuttelevuutta lapsiperheiden asuinpaikkana ja muutoinkin kaupungin vetovoimaa. Näitä seurannaiskustannuksia luonnoksessa ei arvioida ollenkaan. Riskinä on, että ennusteet oppilasmäärän laskusta toteuttavat itse itsensä. 


Koulu- ja päiväkotiverkosto pystyttäisiin pitämään ennallaan nostamalla kuntaveroa vain 0,2 prosenttiyksikköä. 


On arvovalinta, olemmeko valmiit kuuntelemaan kuntalaisten toiveita lähikoulujen säilyttämisestä ja panostamaan lasten koulutukseen, vai lähdemmekö keskittämään koululaisten ja kaupungin pito- ja vetovoiman kustannuksella.


Säästöt henkilöstökuluista syntyisivät tehostamalla - tätä emme halua


Säästöt henkilöstökuluista syntyisivät kasvattamalla koulujen keskimääräisiä ryhmäkokoja. Se heikentäisi todennäköisesti oppimistuloksia, jolloin tarve erityiselle tuelle kasvaisi, mikä puolestaan maksaa. Näitä tehostamisen sivuvaikutuksia ei ole huomioitu laskelmissa.  


Ryhmäkokojen kasvattaminen tarkoittaa sitä, että työntekijöiden irtisanomisilta tuskin vältytään. Suuremmat ryhmäkoot lisäävät opettajien, ohjaajien ja muun henkilöstön työn kuormittavuutta sekä työmäärää. Henkilöstön jaksaminen tulisi olemaan koetuksella. Koulujen ja varhaiskasvatusyksiköiden sulkeminen ja niiden korvaaminen suurilla yksiköillä heikentää Hyvinkään houkuttelevuutta työnantajana.


Luonnoksessa esitetään, että erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetus keskitetään Martin kouluun lopettamalla erityisopetus Hakalan koulussa. Etenkin erityisoppilaiden kohdalla isojen yksiköiden pitkäaikaisvaikutukset voivat olla vahvasti negatiiviset. Jos kaupungissa on vain yksi yksikkö, ei vaihtoehtoja ole, vaikka erityisoppilaan olisi vaikea sopeutua kyseiseen yksikköön.


Kiinteistöjen ylläpito on osa normaalia kaupunkisuunnittelua 


Luonnoksessa koulujen lopettamisia perustellaan tulossa olevina isoina peruskorjauksina. Mutta kiinteistöjen peruskorjaukset ovat aivan tavallinen osa niiden elinkaarta ja niihin on valmistauduttu kaupungin pitkän aikavälin taloussuunnitelmissa. 


On kestävän kehityksen vastaista esittää esimerkiksi Vehkojan koulun purkamista ja uuden koulun rakentamista tilalle. Vehkojan koulua on jatkuvasti korjattu. Jos jokin koulu joudutaan sulkemaan hetkeksi isompien peruskorjausten vuoksi, on entistä tärkeämpää, että väistötilat olisivat mahdollisimman lähellä. 


Koulukiinteistöillä on käyttöä


Opetusryhmien määrän väheneminen muutamalla per koulu saattaa jättää joitakin tiloja tyhjäksi kouluilta. Mahdollinen ”liikakapasiteetti” ei ole haitaksi, se helpottaa esimerkiksi opetusryhmien jakamista. On myös selvitettävä, voiko koulujen tiloja käyttää muihin tarkoituksiin, myös kouluaikana. Esimerkiksi ikäihmiset hyötyisivät virkistystoiminnasta lähempänä kotiaan. 


Päiväkotien yksityistämissuunnitelmille jyrkkä ei 


Varhaiskasvatuksen osalta luonnoksessa esitetään, että ”uudet varhaiskasvatusyksiköt tuotetaan ensisijaisesti yksityisen varhaiskasvatuksen toimesta palvelusetelimallilla”. Kaupunki olisi siis jatkossa siirtämässä yhä suuremman osan varhaiskasvatuksesta yksityisten käsiin. Koska yksityiset toimijat toimivat voittoa tavoitellen, voittomarginaali haetaan työntekijöiden palkkauksesta ja työoloista. Tätä emme hyväksy. Jos uusia päiväkoteja tarvitaan, kaupungin tulee toteuttaa ne omana toimintana. 


Muita huomioita luonnoksesta




Hyvinkään Vasemmiston valtuustoryhmä

25.2.2026