Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut



Lyhyesti, viime vuoden tilinpäätös osoittaa 7 miljoonan ylijäämää, kun talousarvio oli lievästi alijäämäinen. Ylijäämää syntyi, vaikka verotulot alittivat talousarvion kolme miljoonaa euroa ja kaupungin maksuosuus työttömyystuista kasvoi kolme miljoonaa euroa kasvaneen työttömyyden ja kuntien maksuosuuden lisäämisen takia.

Lainakanta kasvoi 18 miljoonaa euroa lähinnä isojen rakennusinvestointien takia: Hyvinkää-areena, Vilinä, Hangonsillan pysäköintilaitos ja Paavola-talo. Samaan aikaan rahoitusvarat kasvoivat kolme miljoonaa, joten oikeammin nettovelka kasvoi 15 miljoonaa. Mainittakoon, että lainakanta oli viime vuoden lopussa pienempi kuin vuonna 2013.

Lainakanta asukasta kohti oli huomattavasti pienempi kuin Suomen kunnilla keskimäärin ja tilinpäätöksen mukaan lainanhoitokate oli hyvä. Lainojen todelliset kuluthan eivät muodostu niiden takaisinmaksusta vaan maksetuista koroista. Korkokulujen määrä on Hyvinkäällä jo 15 vuoden ajan ollut kahden miljoonan euron molemmin puolin, viime vuonna hieman alle.

Kaupungin maksuvalmius oli vuoden vaihteessa asteikolla: ”yli erinomaisen”. Kaupungilla menee siis taloudellisesti hyvin. Meillä ei ole tarvetta erillisiin säästöohjelmiin. Investoinneissa pitää kuitenkin käyttää harkintaa ja valikointia ja välttää yli-investointeja kuten turhia siltoja. Talojen rakentaminen ei vaadi siltoja.