Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut
Koulujen ja päiväkotien lopetuksia on perusteltu ennen kaikkea lasten määrän vähenemisellä. Mutta väestöennusteet eivät itse asiassa näytä enää kovin suurta pudotusta lasten määrässä. Suurin vähennys on jo tapahtunut.
Palveluverkkoselvityksen mukaan päiväkoti-ikäisten lasten määrä ei enää laske vaan pysyy aika vakaana jatkossa, osallistumisaste saattaa noustakin. Kaupungin tarjoamia päiväkotipaikkoja ei pidäkään vähentää, mihin nyt esillä oleva esitys johtaisi. Ei todellakaan ole tarpeen päättää nyt Metsäkuusen ja Hiidenkiukaan päiväkotien sulkemisesta yhdeksän vuoden kuluttua.
Alakouluikäisten lukumäärä laskee ennusteen mukaan vielä neljä vuotta, mutta vakiintuu sitten. Väheneminen on alle 300, noin 10 prosenttia eli ei kovin paljon.
Yläkouluikäisten lukumäärä laskee vielä 7 vuotta, mutta sekin vakiintuu sitten. Väheneminen on vajaat 20 prosenttia. Mutta nyt käsittelyssä oleva palveluverkkoesitys ei sisällä esityksiä yläkoulujen lopettamisesta vaan yläkouluista päättäminen siirtyy seuraavaan palveluverkkoselvitykseen.
Tässä keskustelussa on ollut yksi hyvin ikävä piirre. Täälläkin on monella suulla sanottu, että jos emme säästä seinistä, meidän pitää tinkiä jostakin muusta eli opetuksesta. On väitetty, että silloin pitää vähentää koulunkäyntiavustajia, jakoryhmiä joudutaan lopettamaan, luokkakokoja suurentamaan, valinnaisaineita vähennettäisiin ja kielivalikoimaa supistettaisiin, ehkä kaikkia näitä.
Tämä ei ole tietenkään totta kuten tiedätte. Missään ei ole määrätty, paljonko kaupunki voi käyttää opetukseen. Sitä ei määrittele myöskään opetukseen saatavien valtionosuuksien suuruus.
Vasemmistoliitto on koulutusmyönteinen puolue. Haluamme, että Hyvinkää leimautuu lapsi- ja koulumyönteiseksi kunnaksi, jonne perheet mielellään muuttavat, kun haluavat lapsilleen laadukasta opetusta lähikoulussa.
Mitä tulee kaupungin säästötarpeisiin, kohteita voi etsiä muualta, ennen kaikkea suureellisista investoinneista, joita nytkin suunnitellaan.
Kannattaa myös muistaa, että kaupungin taloudellinen tilanne on poikkeuksellisen hyvä. Koko 2020-luvun ajan kaupungin tulos ennen kirjanpidollisia tilinpäätössiirtoja on ollut joka vuosi ylijäämäinen eikä ihan vähäisiä summia, yhteensä 70 miljoonaa euroa tällä vuosikymmenellä. Harva kunta on Suomessa tuottanut vastaavia ylijäämiä kokoonsa suhteutettuna.
Ja nämä ylijäämät ovat siis syntyneet aikana, jolloin Nopon, Ridasjärven ja Hyvinkäänkylän koulut ja päiväkodit ovat olleet toiminnassa.
Eivätkä koulujen ja päiväkotien karsimisesta syntyvät säästöt ole kovin suuria. Esimerkiksi Ridasjärven koulun ja päiväkodin kiinteistökulut ovat alle 100 000 euroa vuodessa eikä isoja ja kalliita peruskorjauksia välttämättä tarvita. Oppilasryhmien yhdistämisestä voi tulla myös säästöä, mutta samalla keskimääräinen ryhmäkoko kasvaa.
Kannatan valtuutettu Teppo Kotilaisen esityksiä.