fb 03052026 Sveitsi



Hyvinkään valtuusto hyväksyi viime maanantaina uuden yhteistyösopimuksen Sveitsin hotellikiinteistön omistavien sijoittajien kanssa. Sijoittajat ovat luopuneet aikeistaan laajamittaiseen kerrostalorakentamiseen Sveitsin puiston alueelle luonnonsuojelualueen molemmin puolin, mikä on hyvä uutinen. Sen sijaan sovittiin pysäköintilaitoksen toteuttamisesta hotellin viereen.

Sopimukseen jäi kuitenkin kohta, jossa kaupunki ilmoittaa jatkavansa puiston asemakaavoittamista osayleiskaavan mukaisesti eli kerrostalorakentamiseen. Tätä emme hyväksyneet ja esitimme kohdan poistamista sopimuksesta. Tämä tulkittiin palautusesitykseksi, jonka hävisimme äänin 5-46.

Taustalla on vuonna 2016 valtuuston tekemä yhteistoimintasopimus kiinteistösijoittajien kanssa. Tuolloin sijoittajille sitouduttiin kaavoittamaan runsaasti asuinrakennusoikeutta sekä Sveitsin hotellin viereen että Härkävehmaan koulun ja kentän alueelle varsin edulliseen hintaan. Kaupunki sitoutui myös uimalan muuttamiseen kylpyläksi ja muun muassa yhteyssillan rakentamiseen hotellilta uimalaan.

Toisaalta sijoittajat sitoutuivat kunnostamaan ostamansa ja tyhjillään olleen hotellin. Yksi ”uhkakuva” oli tuolloin, että hotellista tulisi pakolaisten vastaanottokeskus.

Vasemmistoliiton ryhmä jäi tuolloin yksin vastustamaan sopimusta ja teimme siitä myös valituksen hallinto-oikeuteen, mutta hävisimme.

Vastustimme valtuustossa myös alueesta päätettyä osayleiskaavaa vuonna 2018, mihin saimme jo muitakin valtuutettuja tueksemme. Osayleiskaavasta tehtiin useita valituksia, mutta myös ne hävittiin. Osayleiskaavassa hotellin viereen on kaavoitettu 10 000 kerrosneliötä asuntoja ja Härkävehmaan koulun ja kentän alueelle 31 000 k-m2. Osayleiskaavan mukaisia asemakaavoja ei ole vielä.

Positiivista uudessa yhteistyösopimuksessa on, että ihan hotellin viereen ei rakennettaisi. Sen sijaan suunnitelmissa on edelleen, että Härkävehmaankadun viereinen parkkialue kaavoitetaan rakennuksille. Samoin myöhemmin Härkävehmaan koulun tontti, koulun edustan männikkö ja Sveitsin kenttä.

Alla puheenvuoroni kokouksessa.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Esitän, että sopimuksesta poistetaan sivulta 3 lause: ”Toisaalta Hyvinkään kaupungin kannalta on tarkoituksenmukaista jatkaa Sveitsin alueen asemakaavoittamista ja kehittämistä pääosin voimassa olevan osayleiskaavan periaatteiden mukaisesti” sekä sivulta 4 lause: ”Kaupunki käynnistää/jatkaa asemakaavoitusta omistamiensa Sveitsin alueen kiinteistöjen osalta tässä yhteistyösopimuksessa ilmaistujen tavoitteiden mukaisesti.”

Näiden kahden lauseen jättäminen pois sopimuksesta ei muuta sitä, etteikö hotelli voisi toteuttaa pysäköintilaitostaan suunnitelmien mukaisesti. Sopimuksen toisen osapuolen kannalta näillä lauseilla ei sopimuksessa oikeastaan ole mitään merkitystä.

Vastustimme jo aikanaan vuonna 2018 Sveitsin alueen osayleiskaavaa, koska se mahdollistaa kerrostalojen rakentamisen välittömästi luonnonsuojelualueen viereen sen molemmin puolin. Osayleiskaavan hyväksymistä vastusti tuolloin valtuustossa 17 valtuutettua. Sitä ennen kaupungissa oli kerätty noin 3 000 nimeä adressiin, jossa vastustettiin puistoon rakentamista.

Osayleiskaava mahdollistaa noin 500 kerrostaloasunnon rakentamisen alueelle. Laaja asutus luonnonsuojelualueen vieressä kuluttaa väistämättä kulumiselle ja eroosiolle hyvin herkkää harjumaastoa. Puusto ja kasvillisuus kärsivät ja yleinen roskaaminen lisääntyy.

Aleksis Kivenkadun varsi on sisäänkäynti puistoon ja puiston näyteikkuna, jota ei pidä rakentamisella pilata. Sveitsin puisto on hyvinkääläisille tärkeä ja rakas virkistys- ja ulkoilualue. Sen arvo supistuisi väistämättä, jos alueelle rakennetaan. Sveitsin puisto on Hyvinkäälle myös merkittävä matkailuvaltti.

Osayleiskaavan voimassaolo ei sinänsä edellytä, että alueelle valmistellaan sen mukainen asemakaava.

Tässä perustelut näiden lauseiden poistamiselle.”